tiistai 30. joulukuuta 2014

Aika... Se on kyllä jännä

Kun saavuin Dar es Salaamiin, ensimmäinen viikko vain viuhahti ohi. Toinen viikko meni hitaammin ja seuraavina viikkoina aika vain jatkoi hidastumistaan. Oli asunto-ongelmia, työongelmia, terveysongelmia, seuranpuutetta... Sitten tapahtui jotain ja asiat lähtivätkin rullaamaan oikein mukavasti. Sain asunnon, seuraa ja työt alkoivat. Kun viikot kuluivat, aika vain hurrasi nopeammin. Ainoastaan jouluna aika hidasti vauhtiaan, koska minua painoi koti-ikävä eikä täällä tapahtunut yhtikäs mitään jouluun viittaavaa. Seuraavina päivinä aika sitten taas painoi talla pohjassa. 3kk meni sittenkin hurjan nopeasti. Juuri kun alkaa todella tottua tavalliseen arkeen, paikallisiin tapoihin ja ihmisiin, pitääkin lähteä pois. 

Tansania on ollut hieno lopetus vuodelle 2014. Tämä vuosi oli täynnä muutosta, heittäytymistä ja omien rajojen hakemista. Voin olla pelkästään tyytyväinen. Huomenna alkaa loma ja saan tänne myös ihan huippua lomaseuraa Suomesta! Esan seuraa olen odottanut jo niin pitkään ja vihdoin nähdään. Samalla, kun odotan jotain niin paljon, alkaa kalvaa ahdistus. Ensimmäiset heipat on jo sanottu ihanille ihmisille ja vielä runsaat määrät heippoja on tulossa. Reissuni alussa minulle sanottiin, että tulen lähtemään Tansaniasta kyyneleet silmissä. Arvelinkin niin tulevan käymään, mutta en silti osannut kuvitellut sen tuntuvan tältä. Tuntuu kamalalta jättää tänne niin rakkaiksi tulleita ihmisiä.. Enkä vielä ole edes sanonut heippoja niille tärkeimmille ihmisille! 

Loma on mun hermojen kannalta hieno juttu, mutta samalla tuntuu aivan liian keskeneräiseltä lähteä millekään lomalle. Niin paljon on vielä työasioita tekemättä ja uusia ideoita putkahtelee päähän jatkuvasti. Vielä on kuitenkin pari viikkoa Tansaniaa jäljellä ja onneksi siihen mahtuu vielä pari työpäivääkin. Toisena työpäivänä on suunnitelmissa käydä kylävierailuilla, mitä odotan tosi paljon. Loma sisältää myös reissut Morogoroon ja Sansibarille. Ei hullumpi aloitus vuodelle 2015..

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulupuu

Tulihan se joulu. Ainakin Facebookin ja kalenterin mukaan. Täällä Kisarawessa siitä ei välttämättä tietäisi ilman kalenteria mitään. Itse asiassa joulu on vasta huomenna. On positiivista, että joulu ei täällä pyöri materian ympärillä, vaan se on täysin hengellinen juhla. Minulla on kuitenkin Suomen joulua ikävä, erityisesti sitä pimeyttä ja tunnelmaa!

Tänään on monilla ihan tavallinen työpäivä. Tekemistä riittää myös itselläni ja päätin uppoutua trooppisten puulajien maailmaan. Projektin puulajeja ovat tällä hetkellä ainakin punatiikki (Tectona grandis), valkotiikki (Gmelina arborea), silky-oak (Grevillea robusta), Terminalia sp, Acacia sp, Leucaena (Leucaena leucocephala), Mkongo (Afzelia quanzensis) ja Senna Siamea. Useimmat ovat alueelle eksoottisia lajeja ja paikallisia ovat vain Terminalia, Mkongo ja Acacia. 

Pääasiassa viljelijöillä on puna- ja valkotiikkiä. Ko. puulajit on valittu nopean kasvun ja puusta saatavan hinnan vuoksi. Erityisesti valkotiikki kasvaa huimaa vauhtia: jo vuodessa puu on yli kaksi metriä! Täysimittaiseksi kasvaminen kestää n. 20 vuotta. Tiikistä saa erinomaista lautatavaraa ja erityisesti punatiikki on hyvin kysyttyä. Yksi projektin tavoitteista on auttaa viljelijöitä nostamaan omaa elintasoaan puita viljelemällä. Tiikin kasvattaminen vastaa tätä tavoitetta, mutta 20 vuotta on pitkä aika ja viljelijöiden pitäisi pystyä elättämään itsensä jotenkin myös puiden kasvun aikana. Siksi olisikin hyvä viljellä myös puulajeja, joita pystyisi hyödyntämään jo aiemmin. 

Tällä hetkellä hieman taka-alalle on jäänyt projektin ympäristöpuoli. Koska metsiä hakataan Kisarawen alueelta lähinnä hiileksi, tiikin kasvattaminen ei vähennä luonnonmetsiin kohdistuvia hakkuita ja siten metsäkato jatkuu alueella. Lisäksi mieltäni painaa kasvatettavien metsien yksipuolisuus ja alueiden ekologinen hyvinvointi (sama mietityttää myös Suomessa). Puulajien monipuolisuus saattaisi estää kasvitautien leviämisen. Lisäksi monipuolinen metsä tarjoaisi hyvän kasvuympäristön monille muille kasveille, ötököille ja eläimille - ja siten myös puille. Tulisi tarkastella kokonaisuutta osasten hyvinvoinnin takaamiseksi.

Taimituotantoon pitäisikin saada nyt paikallisia lajeja, jotka kasvavat nopeasti ja joita hyödynnetään paljon hiilenä. Lisäksi monien paikallisien lajien oksia voidaan hyödyntää ennen varsinaista puun kaatoa esim. polttopuuksi, erilaisiksi käyttötavaroiksi ja lääkkeeksi. Acacia on hyvä mehiläispuu ja viljelijät voisivat puiden kasvamista odotellessa tuottaa hunajaa. Ilmasto Kisarawessa on kuuma ja aluetta vaivaa aika ajoin kuivuus. Kuivuus aiheuttaa ongelmia taimien tuotannossa, koska monet eksoottiset lajit vaativat paljon vettä eivätkä kestä kuivuutta. Luonnollisesti paikalliset lajit ovat sopeutuneet vallitseviin ilmasto-olosuhteisiin ja sietävät myös kuivuutta suhteellisen hyvin.

Jos kerran paikalliset puulajit olisivat ratkaisu moneen ongelmaan, miksi niitä ei sitten juurikaan tuoteta? Viljelijät eivät halua paikallisia puita, koska niistä saatava hinta on tiikkiin verrattuna alhainen ja ne kasvavat hitaasti. Haasteena onkin tällä hetkellä puulajien markkinointi. Minä en sitä markkinointia viljelijöille tee, sen hoitakoon meidän pomo erinomaisilla puheenlahjoillaan, mutta yritän tutkailla sopivia puulajeja projektimme jatkon kannalta.

Ehkä minäkin nyt jätän työt hetkeksi ja yritän virittäytyä joulun viettoon. Huomenna on luvassa todennäköisesti joulukirkko ja sapuskaa. Ilosta joulua kaikille! Muistakaa nauttia hyvästä ruuasta, tunnelmasta ja läheisistä ihmisistä siinä ympärillänne!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Vesi

Työni mielenkiintoisen osio koitti pitkän odotuksen jälkeen. Pääsin vihdoin käymään kylissä katsomassa miten siellä viljelijät pärjää pikkupuidensa ja taimiensa kanssa. Ensimmäisten vierailujen aikaan kyliä piinasi kuivuus, koska sateet olivat kiertänyt viereisten kylien kautta. Viljelijöiden vesitankeista oli sadevesi loppunut jo aikoja sitten. Toisilla oli mahdollisuus hakea moottoripyörällä kaivosta vettä, joskin kaivo sijaitsi hyvin kaukana ja vedenhakureissulle hukkui koko päivä. Viimeisenä vaihtoehtona viljelijät ovat joutuneet turvautumaan Dar es Salaamista tuotavaan veteen. Veden hinta on ollut korkea, koska kuivuus on koskettanut myös Dar es Salaamia.

Vesiongelmien vuoksi viljelijät ovat olleet pienessä pulassa projektin kanssa. Tänä vuonna ongelma on pienempi edellisvuoteen verrattuna. Suurin osa viljelijöistä kasvattaa puna- ja valkotiikkiä, jotka imevät itseensä vettä tolkuttomia määriä. Vedenpuutteen lisäksi ongelmana on suolainen vesi kaivoissa ja ongelma on yleinen erityisesti Tansanian itäpuolella. Kasvit eivät oikein tykkää tuosta suolaisesta vedestä, varsinkaan punatiikki, joten viljelijät ovat joutuneet tekemään ekstratöitä taimien pitämiseksi hengissä. Oli kuitenkin huojentavaa nähdä viljelijöillä toiveikkuutta tulevia sateita ja projektia kohtaan. 

Jo seuraavalla viikolla saapuivat sateet. Pikkuhiljaa sateiden määrä kasvaa ja sataa useammin, varsinainen sadekausi alkaa sitten maaliskuussa. Tuntuu kuin olisi jossain luontodokkarissa, kun yhtäkkiä kaikki alkaakin ympärillä rehottaa. Taimien kunnossa oli jo havaittavissa huomattava ero. Onkohan liian optimista toivoa vesiongelmien olevan pian ohi tältä kaudelta? Viljelijöiden hommaamat tuhansien litrojen vesitankit ainakin auttavat asiaa.

Viljelijät ovat keskittyneet pääasiassa omiin peltoihinsa, joille he yrittävät saada riittävän taimimäärän istutettua ennen sadekauden alkua. Peltojen pinta-ala on joissakin kylissä jopa kasvanut. Jotta viljelijät saisivat tuloja (mahdollisen muun työn lisäksi), heidän tulisi myydä taimiaan. Taimimarkkinoita on kuitenkin hankala löytää mm. kylien kaukaisen sijainnin takia. Toisaalta taimien ostajat odottavat myös sadekautta, jotta pääsisivät istuttamaan taimet suoraan omille pelloilleen. 

On huippufiilis, että työt ovat pitäneet minut viime viikkoina kiireisenä, sillä pidän työstäni todella paljon. Kovasti olen mietiskellyt mistä Suomessa löytäisin samankaltaisen työpaikan, onko kellään ideoita? Myös vapaa-ajan käyttööni olen tyytyväinen. Reissu Morogoroon oli erityisesti vapaa-ajan kannalta antoisa. Morogoro on ihana suhteellisen pieni kaupunki, jossa luonto on lähellä. Käytiin mm. kiipeämässä vuorilla ja uimassa vuoristojoessa. Kiire ei tietysti ole blogin kannalta ollut hyvä juttu, mutta suotakoon se minulle anteeksi.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Mieli lepää maalla

Jo vihdoin koitti muutto maaseudulle! Kisarawessa ilma on raikasta, lämpötila siedettävämpi ja maa kauniin punainen. Asun pienessä kaksiossa ystäväni Eddahin kanssa. Päivän vapaa-aika menee mukavasti kokkaillen, tiskaillen ja siivoillen. Kämppämme on osa eräänlaista kommuunia, jossa kaikilla on yhteinen piha ja jokaisella on vastuu yhteisten tilojen siisteydestä. Seurasta ei ole pulaa, sillä yleensä aina on ulkona joku hoitamassa arkisia askareitaan. Kun pimeys tulee ja meinaa tylsyys iskeä, naapureilta voi lainata vaikka elokuvan. Meidän lisäksi täällä asuu: opettaja, lääkäri, animaattori, masterchef, poliisi ja kissaperhe (!).


Kun aurinko hellittää otettaan päivästä, on aika lähteä iltakävelylle ennen pimeän tuloa. Kävelemme milloin millekin kukkulalle tai laaksoon, päämääränä vain nähdä mahdollisimman paljon tätä ihanaa trooppista luontoa. Kaikenlaisia öttimöttiäisiä onkin jo tullut vastaan: on puolikkaan sormen kokoisia kimalaisia ja amppareita pörräämässä, 20cm pitkiä tuhatjalkaisia sulavasti lipumassa kivisellä tiellä, kauniita monivärisiä perhosia, apina - ja kameleontti tepasteli vastaan ihan kotinurkalla.

Myös työt ovat pikkuhiljaa monen kommellukset jälkeen päässeet alkamaan. Viikko pari ollaan tehty toimistohommia, mutta ilokseni voin todeta, että tänään päästiin vihdoin ja viimein käymään kylissä viljelijöiden luona! Nyt työt etenevät suhteellisen mukavasti, mutta ihan täysin ilman pieniä otsaryppyjä ei olla selvitty. Ajatellaanpa tilannetta: työn deadline on paukkunut jo viikkoja/kuukausia sitten, sitten isketään yhteen suomalainen tarkkuus ja tehokkuus ja tansanialainen hyvin rento, lupsakka (sana on saavuttanut täällä ihan uuden tason) työtapa. No, turhautumistahan siitä seuraa - puolin ja toisin. Hienosti ollaan kuitenkin monenlaisista ristiriidoista päästy keskustelemalla eteenpäin ja joka päivä on mukava ollut aloittaa uusi työpäivä.

Tajusin kauhistuksekseni, että nythän on joulukuu ja puolet ajastani täällä on jo mennyt! Näyttäisi siis siltä, että joulukuu tulee olemaan hyvin kiireinen niin töiden kuin vapaa-ajan osalta. Perjantaina on tarkoitus mennä Suomen suurlähettilään luokse juhlimaan Suomen itsenäisyyttä ja lauantaiaamuna nokka suuntaa kohti Morogoroa ja sen Uluguru-vuoria. Vaikka ihan juhlaa täällä olo ei olekaan viime aikoina ollut terveyteni puolesta (mm. jo toinen malaria takana), nautin olostani päivä päivältä enemmän, kun tietää, että kaikkia huippujuttuja on pian tulossa!