Aika... Se on kyllä jännä

Kun saavuin Dar es Salaamiin, ensimmäinen viikko vain viuhahti ohi. Toinen viikko meni hitaammin ja seuraavina viikkoina aika vain jatkoi hidastumistaan. Oli asunto-ongelmia, työongelmia, terveysongelmia, seuranpuutetta... Sitten tapahtui jotain ja asiat lähtivätkin rullaamaan oikein mukavasti. Sain asunnon, seuraa ja työt alkoivat. Kun viikot kuluivat, aika vain hurrasi nopeammin. Ainoastaan jouluna aika hidasti vauhtiaan, koska minua painoi koti-ikävä eikä täällä tapahtunut yhtikäs mitään jouluun viittaavaa. Seuraavina päivinä aika sitten taas painoi talla pohjassa. 3kk meni sittenkin hurjan nopeasti. Juuri kun alkaa todella tottua tavalliseen arkeen, paikallisiin tapoihin ja ihmisiin, pitääkin lähteä pois. 

Tansania on ollut hieno lopetus vuodelle 2014. Tämä vuosi oli täynnä muutosta, heittäytymistä ja omien rajojen hakemista. Voin olla pelkästään tyytyväinen. Huomenna alkaa loma ja saan tänne myös ihan huippua lomaseuraa Suomesta! Esan seuraa olen odottanut jo niin pitkään ja vihdoin nähdään. Samalla, kun odotan jotain niin paljon, alkaa kalvaa ahdistus. Ensimmäiset heipat on jo sanottu ihanille ihmisille ja vielä runsaat määrät heippoja on tulossa. Reissuni alussa minulle sanottiin, että tulen lähtemään Tansaniasta kyyneleet silmissä. Arvelinkin niin tulevan käymään, mutta en silti osannut kuvitellut sen tuntuvan tältä. Tuntuu kamalalta jättää tänne niin rakkaiksi tulleita ihmisiä.. Enkä vielä ole edes sanonut heippoja niille tärkeimmille ihmisille! 

Loma on mun hermojen kannalta hieno juttu, mutta samalla tuntuu aivan liian keskeneräiseltä lähteä millekään lomalle. Niin paljon on vielä työasioita tekemättä ja uusia ideoita putkahtelee päähän jatkuvasti. Vielä on kuitenkin pari viikkoa Tansaniaa jäljellä ja onneksi siihen mahtuu vielä pari työpäivääkin. Toisena työpäivänä on suunnitelmissa käydä kylävierailuilla, mitä odotan tosi paljon. Loma sisältää myös reissut Morogoroon ja Sansibarille. Ei hullumpi aloitus vuodelle 2015..

Joulupuu

Tulihan se joulu. Ainakin Facebookin ja kalenterin mukaan. Täällä Kisarawessa siitä ei välttämättä tietäisi ilman kalenteria mitään. Itse asiassa joulu on vasta huomenna. On positiivista, että joulu ei täällä pyöri materian ympärillä, vaan se on täysin hengellinen juhla. Minulla on kuitenkin Suomen joulua ikävä, erityisesti sitä pimeyttä ja tunnelmaa!

Tänään on monilla ihan tavallinen työpäivä. Tekemistä riittää myös itselläni ja päätin uppoutua trooppisten puulajien maailmaan. Projektin puulajeja ovat tällä hetkellä ainakin punatiikki (Tectona grandis), valkotiikki (Gmelina arborea), silky-oak (Grevillea robusta), Terminalia sp, Acacia sp, Leucaena (Leucaena leucocephala), Mkongo (Afzelia quanzensis) ja Senna Siamea. Useimmat ovat alueelle eksoottisia lajeja ja paikallisia ovat vain Terminalia, Mkongo ja Acacia. 

Pääasiassa viljelijöillä on puna- ja valkotiikkiä. Ko. puulajit on valittu nopean kasvun ja puusta saatavan hinnan vuoksi. Erityisesti valkotiikki kasvaa huimaa vauhtia: jo vuodessa puu on yli kaksi metriä! Täysimittaiseksi kasvaminen kestää n. 20 vuotta. Tiikistä saa erinomaista lautatavaraa ja erityisesti punatiikki on hyvin kysyttyä. Yksi projektin tavoitteista on auttaa viljelijöitä nostamaan omaa elintasoaan puita viljelemällä. Tiikin kasvattaminen vastaa tätä tavoitetta, mutta 20 vuotta on pitkä aika ja viljelijöiden pitäisi pystyä elättämään itsensä jotenkin myös puiden kasvun aikana. Siksi olisikin hyvä viljellä myös puulajeja, joita pystyisi hyödyntämään jo aiemmin. 

Tällä hetkellä hieman taka-alalle on jäänyt projektin ympäristöpuoli. Koska metsiä hakataan Kisarawen alueelta lähinnä hiileksi, tiikin kasvattaminen ei vähennä luonnonmetsiin kohdistuvia hakkuita ja siten metsäkato jatkuu alueella. Lisäksi mieltäni painaa kasvatettavien metsien yksipuolisuus ja alueiden ekologinen hyvinvointi (sama mietityttää myös Suomessa). Puulajien monipuolisuus saattaisi estää kasvitautien leviämisen. Lisäksi monipuolinen metsä tarjoaisi hyvän kasvuympäristön monille muille kasveille, ötököille ja eläimille - ja siten myös puille. Tulisi tarkastella kokonaisuutta osasten hyvinvoinnin takaamiseksi.

Taimituotantoon pitäisikin saada nyt paikallisia lajeja, jotka kasvavat nopeasti ja joita hyödynnetään paljon hiilenä. Lisäksi monien paikallisien lajien oksia voidaan hyödyntää ennen varsinaista puun kaatoa esim. polttopuuksi, erilaisiksi käyttötavaroiksi ja lääkkeeksi. Acacia on hyvä mehiläispuu ja viljelijät voisivat puiden kasvamista odotellessa tuottaa hunajaa. Ilmasto Kisarawessa on kuuma ja aluetta vaivaa aika ajoin kuivuus. Kuivuus aiheuttaa ongelmia taimien tuotannossa, koska monet eksoottiset lajit vaativat paljon vettä eivätkä kestä kuivuutta. Luonnollisesti paikalliset lajit ovat sopeutuneet vallitseviin ilmasto-olosuhteisiin ja sietävät myös kuivuutta suhteellisen hyvin.

Jos kerran paikalliset puulajit olisivat ratkaisu moneen ongelmaan, miksi niitä ei sitten juurikaan tuoteta? Viljelijät eivät halua paikallisia puita, koska niistä saatava hinta on tiikkiin verrattuna alhainen ja ne kasvavat hitaasti. Haasteena onkin tällä hetkellä puulajien markkinointi. Minä en sitä markkinointia viljelijöille tee, sen hoitakoon meidän pomo erinomaisilla puheenlahjoillaan, mutta yritän tutkailla sopivia puulajeja projektimme jatkon kannalta.

Ehkä minäkin nyt jätän työt hetkeksi ja yritän virittäytyä joulun viettoon. Huomenna on luvassa todennäköisesti joulukirkko ja sapuskaa. Ilosta joulua kaikille! Muistakaa nauttia hyvästä ruuasta, tunnelmasta ja läheisistä ihmisistä siinä ympärillänne!

Vesi

Työni mielenkiintoisen osio koitti pitkän odotuksen jälkeen. Pääsin vihdoin käymään kylissä katsomassa miten siellä viljelijät pärjää pikkupuidensa ja taimiensa kanssa. Ensimmäisten vierailujen aikaan kyliä piinasi kuivuus, koska sateet olivat kiertänyt viereisten kylien kautta. Viljelijöiden vesitankeista oli sadevesi loppunut jo aikoja sitten. Toisilla oli mahdollisuus hakea moottoripyörällä kaivosta vettä, joskin kaivo sijaitsi hyvin kaukana ja vedenhakureissulle hukkui koko päivä. Viimeisenä vaihtoehtona viljelijät ovat joutuneet turvautumaan Dar es Salaamista tuotavaan veteen. Veden hinta on ollut korkea, koska kuivuus on koskettanut myös Dar es Salaamia.

Vesiongelmien vuoksi viljelijät ovat olleet pienessä pulassa projektin kanssa. Tänä vuonna ongelma on pienempi edellisvuoteen verrattuna. Suurin osa viljelijöistä kasvattaa puna- ja valkotiikkiä, jotka imevät itseensä vettä tolkuttomia määriä. Vedenpuutteen lisäksi ongelmana on suolainen vesi kaivoissa ja ongelma on yleinen erityisesti Tansanian itäpuolella. Kasvit eivät oikein tykkää tuosta suolaisesta vedestä, varsinkaan punatiikki, joten viljelijät ovat joutuneet tekemään ekstratöitä taimien pitämiseksi hengissä. Oli kuitenkin huojentavaa nähdä viljelijöillä toiveikkuutta tulevia sateita ja projektia kohtaan. 

Jo seuraavalla viikolla saapuivat sateet. Pikkuhiljaa sateiden määrä kasvaa ja sataa useammin, varsinainen sadekausi alkaa sitten maaliskuussa. Tuntuu kuin olisi jossain luontodokkarissa, kun yhtäkkiä kaikki alkaakin ympärillä rehottaa. Taimien kunnossa oli jo havaittavissa huomattava ero. Onkohan liian optimista toivoa vesiongelmien olevan pian ohi tältä kaudelta? Viljelijöiden hommaamat tuhansien litrojen vesitankit ainakin auttavat asiaa.

Viljelijät ovat keskittyneet pääasiassa omiin peltoihinsa, joille he yrittävät saada riittävän taimimäärän istutettua ennen sadekauden alkua. Peltojen pinta-ala on joissakin kylissä jopa kasvanut. Jotta viljelijät saisivat tuloja (mahdollisen muun työn lisäksi), heidän tulisi myydä taimiaan. Taimimarkkinoita on kuitenkin hankala löytää mm. kylien kaukaisen sijainnin takia. Toisaalta taimien ostajat odottavat myös sadekautta, jotta pääsisivät istuttamaan taimet suoraan omille pelloilleen. 

On huippufiilis, että työt ovat pitäneet minut viime viikkoina kiireisenä, sillä pidän työstäni todella paljon. Kovasti olen mietiskellyt mistä Suomessa löytäisin samankaltaisen työpaikan, onko kellään ideoita? Myös vapaa-ajan käyttööni olen tyytyväinen. Reissu Morogoroon oli erityisesti vapaa-ajan kannalta antoisa. Morogoro on ihana suhteellisen pieni kaupunki, jossa luonto on lähellä. Käytiin mm. kiipeämässä vuorilla ja uimassa vuoristojoessa. Kiire ei tietysti ole blogin kannalta ollut hyvä juttu, mutta suotakoon se minulle anteeksi.

Mieli lepää maalla

Jo vihdoin koitti muutto maaseudulle! Kisarawessa ilma on raikasta, lämpötila siedettävämpi ja maa kauniin punainen. Asun pienessä kaksiossa ystäväni Eddahin kanssa. Päivän vapaa-aika menee mukavasti kokkaillen, tiskaillen ja siivoillen. Kämppämme on osa eräänlaista kommuunia, jossa kaikilla on yhteinen piha ja jokaisella on vastuu yhteisten tilojen siisteydestä. Seurasta ei ole pulaa, sillä yleensä aina on ulkona joku hoitamassa arkisia askareitaan. Kun pimeys tulee ja meinaa tylsyys iskeä, naapureilta voi lainata vaikka elokuvan. Meidän lisäksi täällä asuu: opettaja, lääkäri, animaattori, masterchef, poliisi ja kissaperhe (!).

Kun aurinko hellittää otettaan päivästä, on aika lähteä iltakävelylle ennen pimeän tuloa. Kävelemme milloin millekin kukkulalle tai laaksoon, päämääränä vain nähdä mahdollisimman paljon tätä ihanaa trooppista luontoa. Kaikenlaisia öttimöttiäisiä onkin jo tullut vastaan: on puolikkaan sormen kokoisia kimalaisia ja amppareita pörräämässä, 20cm pitkiä tuhatjalkaisia sulavasti lipumassa kivisellä tiellä, kauniita monivärisiä perhosia, apina - ja kameleontti tepasteli vastaan ihan kotinurkalla.

Myös työt ovat pikkuhiljaa monen kommellukset jälkeen päässeet alkamaan. Viikko pari ollaan tehty toimistohommia, mutta ilokseni voin todeta, että tänään päästiin vihdoin ja viimein käymään kylissä viljelijöiden luona! Nyt työt etenevät suhteellisen mukavasti, mutta ihan täysin ilman pieniä otsaryppyjä ei olla selvitty. Ajatellaanpa tilannetta: työn deadline on paukkunut jo viikkoja/kuukausia sitten, sitten isketään yhteen suomalainen tarkkuus ja tehokkuus ja tansanialainen hyvin rento, lupsakka (sana on saavuttanut täällä ihan uuden tason) työtapa. No, turhautumistahan siitä seuraa - puolin ja toisin. Hienosti ollaan kuitenkin monenlaisista ristiriidoista päästy keskustelemalla eteenpäin ja joka päivä on mukava ollut aloittaa uusi työpäivä.

Tajusin kauhistuksekseni, että nythän on joulukuu ja puolet ajastani täällä on jo mennyt! Näyttäisi siis siltä, että joulukuu tulee olemaan hyvin kiireinen niin töiden kuin vapaa-ajan osalta. Perjantaina on tarkoitus mennä Suomen suurlähettilään luokse juhlimaan Suomen itsenäisyyttä ja lauantaiaamuna nokka suuntaa kohti Morogoroa ja sen Uluguru-vuoria. Vaikka ihan juhlaa täällä olo ei olekaan viime aikoina ollut terveyteni puolesta (mm. jo toinen malaria takana), nautin olostani päivä päivältä enemmän, kun tietää, että kaikkia huippujuttuja on pian tulossa!

Polta roska päivässä

Ilmassa leijuu hyvä palaneen tuoksu. Sitten huomaan, että joka toisella nurkalla poltetaan roskia. Jatkossa yritän olla hengittämättä kyseisen tuoksun kohdalla. Ei mitenkään helppo homma.

Kotitalouksissa roskien poltto tapahtuu omalla pihalla, kauppojen ja ravintoloiden roskat voidaan polttaa talon nurkalla. Olen ihaillut naapurin isoa pihaa ja miettinyt miten ihana tuossa olisikaan lasten leikkiä nurmikolla (nykyisessä asumuksessani lapsien leikkitila on talon ympärillä metrin levyinen laatoitettu kaistale). Eräänä päivänä kuitenkin jalkapalloa etsiessäni kurkkasin mitä siellä aidan toisella puolella onkaan ja silmiini osui huoneeni vieressä oleva aivan jäätävä roskakasa, josta osaa poltetaan silloin tällöin. Siinä kanaset iloisesti pomppivat ja nokkivat mahdollisia biojätejämiä. Roskat saatetaan myös laittaa omaan pihamaahan kaivettuun monttuun, josta ne sitten poltetaan. Polton jälkeen monttu täytetään ja sillä kohti kuulema banaanipuu kasvaa oikein kivasti. Vaihtoehtoisesti roskat saatetaan pelkästään haudata maahan ja montun täyttyessä kaivetaan viereen uusi kuoppa.

Roskien poltolle on myös toinen vaihtoehto. Monilla kiinteistöillä roskat kerätään yhteen paikkaan, ehkä suljettavaan jäteastiaan tai sen virkaa suorittavaan vanhaan lasten vannaan (ja sen ympäristöön). Kerran viikkoon käy "roskakuski" ja kerää roskat kärryyn. Kärrystä roskat päätynevät kuorma-autoon tai varsinaiseen jäteautoon ja kaatopaikalle. Valtion tehtävänä on järkätä jätehuolto, joka on ulkoistettu yksityiselle yritykselle. Roskakuskit työskentelevät ko. yritykselle ja jokaisesta tyhjennyksestä he ottavat jätemäärän mukaisen maksun. Tyhjennysmaksu on yleensä n. 10 000 shillinkiä (5€) ja syntyvä jätemäärä länsimaalaisen näkökulmasta on hyvin pieni. Kuukaudessa kotitaloudet maksavat jätemaksuja 20€ (!), mikä voi hyvinkin olla puolet palkasta tai koko palkka, rahat ei välttämättä riitä siihen ollenkaan. Jos sinulta menisi koko palkka jätemaksuihin, eikö tekisikin mieli päästä niistä eroon jotenkin muuten? Toisaalta tavan tansanialaisella ei varmasti ole harmainta aavistusta roskien poltosta syntyvistä haitoista - miksi siis edes harkita suurien summien lahjoitusta roskakuskeille?

Poissa silmistä, poissa mielestä. Ei kauaa, kun näin se meni Suomessakin - tai menee se jossainpäin niin vieläkin. Olen onnellinen päästessäni huomenna pois kuumasta, saasteisesta kaupungista maaseudun raikkaaseen ilmaan.

(Blogia kirjoittaessan löydän hiuksistani puoliksi palaneen muovinpalan)

Ruoka-aika

Ensimmäisenä iltana, kun saavuimme hotelliimme n. klo 1 yöllä, sain kokea ensimmäisen tansanialaisen ateriani: paistettuja suolaisen makeita banaaneja, tomaatti-paprika-sipuli-chili-salaattia (kachumbali) ja lähes kokonainen kana erilaisissa osissa. Reippaana tyttönä otin siitä ensimmäisen palan (pieni pala pieneen nälkään) sen kummempaa kuitenkaan ajattelematta. Otin muista mallia ja iskin hampaat kiinni - crunch! Ei juma.. Eka pala ja kaulahan se oli! Helpotuksekseni kuulin, että kaikkea ei ole pakko syödä, ainoastaan liha (ja nahka).

Aamut alkaa tavallisesti parilla palalla "ranskanleipää", parilla chapatilla (öljyssä paistettu leipälettunen) ja kupilla teetä (chai). Teetä on parempi tankata reilusti, koska leipää ei yleensä paljoa ole ja seuraava ateria on iltapäivän lounas. Lounasta syödään tavallisesti siinä klo 14-15. Tarjolla on yleensä ugalia (maissijauhoilla tehtyä hyvin paksua puuroa), mchichaa (yleensä jonkinlainen pinaatinlehdistä ja sipulista tehty lisuke) ja jonkinlaista lihakastiketta. Seuraava ruoka tarjoillaankin sitten klo 20-21. Tarjolla on riisiä, mchichaa ja lihakastiketta. Aina vähän väliä voidaan syödä myös ranskiksia. Kun Suomessa on tottunut syömään n. kahden tunnin välein, tahtoo täällä nälkä yllättää vähän liian aikaisin.

Poiketen mielikuvistani täällä syödään yllättävän paljon lihaa. Lihansyönti on selvästi elintason merkki. Olin kuvitellut, ettei lihaa olisi joka päivä edes saatavilla. Nähtävästi sitä kuitenkin on melko reilustikin, koska jokaisessa ravintolassa ja ruokakojussa ja monissa kodeissa tarjoillaan pääsääntöisesti lihaa. Enimmäkseen liha tuotetaan jossakin lähellä, mutta väkisinkin syötävän lihan määrä sekä ohi ajavat nautarekat herättävät kysymyksiä suuremmista lihantuotantoyksiköistä. Myös kalaa on tarjolla ihan mukavasti ja se tarjoillaan yleensä pään kanssa. Mun lemppareita tähän asti on ollut mishikaki (käristettyjä lihanpaloja tikussa), kana ja hiilikala.

Ruoka syödään täällä käsin, erityisesti ugali on käsiruokaa. Jämähtäneenä tapoihini syön kyllä riisini silti lusikalla (täällä ei ole haarukoita). Mausteiden käyttö on hyvin hillittyä, mikä oli minulle aikamoinen yllätys. Suolaa tulee yleensä keko lautasella, josta sitä voi lisätä ruokaansa. Ihan hyvä idea, mutta mielestäni erityisesti kala kaipaisi suolaa jo kypsennysvaiheessa kalan maun peittämiseksi. Suolaton kalan nahka ei ole mitenkään kovin herkullista mussutettavaa. Potkua ruokaan saa lisättyä chilistä, jota täällä on paljon.

Kasviksia täällä näkee harmittavan vähän lautasella, mikä johtunee osaksi mm. kasviksien vaikeista kasvuolosuhteista, hinnasta ja hygieniasta. Yleensä kachumbalin ja mchichan lisäksi saatavilla on ruskeita papuja. Mutta missään nimessä ei pidä unohtaa hedelmiä! On ananaksia, banaaneja, appelsiineja, vesimeloneja, papaijoja, mangoja, passionhedelmiä.. Paljon herkkuja minulle!

Paikallisen ruuan ja minun välille ei syntynyt välitöntä rakkaussuhdetta, mutta on meillä jo huomattavasti lämpimämmät välit kuin alkuun. Taidan ehkä sittenkin välttyä nälkäkuolemalta! Tsäänssit on jopa muutamaan ekstrakiloon kotiinpaluun koittaessa. :)

"Kula Paura, kula!" (kula = syö)

Mzunguu!

Tuossa sana, joka tulee varmasti jokaiselle valkonaamalle täälläpäin tutuksi. Sana on swahilia ja tarkoittaa eurooppalaista. Kulkipa missä hyvänsä, joku huutaa "mzungu!" ja sitten tuijotellaan. Lasten suusta yleinen reaktio tämän jälkeen on "hello, how are you? Good morning!" olipa kello sitten mitä hyvänsä.

Huutelulla ei tarkoiteta mitään pahaa, tarkoitus on vain kiinnittää länkkärin huomio. Yleensä halutaan treenata omaa englanninkielen taitoa (varsinkin lapset) ja halutaan tervehtiä ja toivottaa tervetulleeksi maahan. Ihmiset täällä ovatkin olleet älyttömän ystävällisiä ja ottaneet minut hyvin vastaan! Nyt siellä joku nokkela ajattelee, että niin varmaan ovat ystävällisiä ja seuraavassa käänteessä puuttuukin kännykkä tai rahapussi. Pyh. Toki varovainen saa olla. Esimerkiksi liikkuessa daladalalla (minibussi) kannattaa varmistaa, että laukku pysyy suljettuna. Daladalassa on istumapaikkoja yleensä n. 15 hlölle (?), mutta sitten on vielä saman verran seisomapaikkoja käytävällä. Liikaa omaa tilaa ei siis yleensä ole.

Lauantai oli mzungu-sanan kannalta ihan omaa luokkaansa. Mentiin käymään Dar es Salaamin vilkkaimmassa ostospaikassa, Kariakoolla. Siellä oli härdelliä kerrakseen! Ostelin vähän kankaita ja kengät. Kenellekään tuskin jäi epäselväksi, että alueella liikkui mzungu. Hinnat yritti nousta, mutta paikallinen ystäväni piti myyjät maanpinnalla. Viimeiseksi mentiin katselemaan vaatteita suureen pressulla katettuun tilaan, jossa oli pöytiä vieri vieressä ja pöydillä läjittäin vaatteita aivan kuin jollain sekaisella kirpputorilla. Siinä meni yhden pöydän ääressä muutama tovi, juuri sen verran, että nuoret miehet mainoslauseita räppäillessään keksivät mzungun hyväksi myyntikikaksi. Eikä aikaakaan kun hallissa kajahteli mzungu-räp!

Uusi alku

Terkut Dar es Salaamista!

Täällä ollaan. Onkin jo hurahtanut reilu viikko! Kun lentokoneesta astui ulos, vastassa oli kostea, lämmin, mausteinen ja hientäyteinen ilma. Lentokentän sisäänkäynnin luona ebolaa torjuttiin tehokkaasti passien tarkastuksella, mutta suomalaisilta riitti vain maininta suomi ja sisällä oltiin. Päästiin melko nopeasti lähtemään, kun mulla ei ollut rinkkaan kannettava. Rinkka päätti tulla vasta seuraavana päivänä.

Päivät ovat menneet nopeasti hoitaessa juoksevia asioita ja päästessä perille projektin asioista. Kyseessä on siis Toivala-säätiön kylämetsätalousprojekti Tansanian Kisarawessa. Tarkoituksena on saada pienten kylien asukkaita kasvattamaan metsää, jota myymällä he voivat saada tuloja itselleen ja pienentää samalla omia menojaan metsäänsä hyödyntämällä. Luonnon metsiin kohdistuva paine on valtava, kun vieressä on miljoonakaupunki, jonka asukkaat tarvitsevat puuta mm. ruuanlaittoon ja lautatavaraksi. Metsää viljelemällä pystyttäisiin edes vähän säästämään luonnollista metsää. Projektiin voit tutustua enempi täällä: www.toivala.fi

Sopeutuminen tänne on sujunut melko hyvin muutamaa pikku töyssyä lukuun ottamatta. Monet ovat kyselleet uusien blogipäivitysten perään. Mun Nokia ja iPad eivät kuitenkaan halunneet olla kavereita, joten en päässyt käyttämään nettiä. Ostin uuden puhelimen nimeltään Tecno ja ongelma on näillä näkymin ratkaistu. Bloginpäivitystä hidasti myös veressäni vierailemaan tullut malarialoinen. Ärsyttävä vieras olikin, mutta nyt siitä on päästy eroon!

Nyt on varmaan taas aika painua omaan piilooni. Tulen uudelleen esiin ehkäpä jo alle viikossa.

Lähtötunnelmia

Habari!

Pian se koittaa (tarkemmin ottaen sunnuntaina), mun 3-kk vapaaehtoisjakso Tansaniassa! 

Vielä muutamien kamojen hommailua ja todo-listan tarkistusta. Tavarat lojuu kämpässä sikinsokin ja odottaa rinkkaan pakkaamista. Viimeiseen viikkoon on sisältynyt paljon heippoja, viimeinen matkapalaveri, levottomia öitä, tansanialaisen kulttuurin opiskelua, hyvästä ruuasta haaveilua, lähdön haikeutta ja lähdön intoa. Muutama sana swahiliakin on hallussa! 

Jo vuosia olen janonnut pidempää seikkailua ulkomailla. Pariin otteeseen olen ollut lähdössäkin, mutta elämäntilanteet muuttuu ja siten toisinaan myös varmaltakin tuntuvat suunnitelmat. Keväällä kuitenkin puhalsivat muutosten tuulet. Hyppäsin uusiin juttuihin ja testasin itseäni. Taustalla mm. kummitteli tuleva valmistuminen ja siirtyminen työelämään. Kun sitten sähköpostilla haettiin vapaaehtoistyöntekijää Tansanian Kisaraween ilman sen kummempia miettimättä olin jo laittanut hakemuksen vetämään. Olin pitkään miettinyt työntekoa Afrikassa ja ajoitus täsmäsivät - tiesin, että tää on mun juttu. Oltiin universumin kanssa yhtä mieltä ja pääsin töihin.

Tämä on blogi mun kokemuksista, havainnoista ja mietteistä täysin uudenlaisessa kulttuurissa. Katsotaan, miltä se elämänmeno ja työnteko siellä 13 000 kilometrin päässä näyttää. Tervetuloa mukaan! Karibu!